Miten seulontoja tulee arvioida?

Julkaisuajankohta 21.11.2019 16.03
Kolumni

Lokakuussa 2003 STM perusti seulontatyöryhmän, jonka tehtäväksi annettiin julkisen terveydenhuollon tarjoamien seulontaohjelmien arviointikriteerien laatiminen.

Yhteisesti sovitut kriteerit perustuivat WHOn ja Tanskan eettisen toimikunnan laatimiin kriteereihin. Vuonna 2006 julkaistuja kriteereitä ei ole muutettu, vaikka Seulontatyöryhmän toiminta sittemmin lopetettiin.

Seulonta kohdistuu oireettomaan väestöön ja useimmiten kokonaisiin ikäryhmiin. Seulonnan tavoitteena on tunnistaa tauti varhaisemmin kuin sen luonnollinen kulku huomioon ottaen on mahdollista. Lisäksi varhaisen diagnoosin tulee mahdollistaa varhainen hoito, jonka avulla taudin ennuste on merkittävästi parempi kuin jos hoito aloitettaisiin vasta kun diagnoosi tehdään taudin aiheuttaessa oireita. Kun harkitaan seulonnan käynnistämistä, on tärkeä määritellä terveystavoitteet ja selvittää, onko tutkimusnäytön perusteella mahdollista saavuttaa ne.

Seulonta on prosessi, jossa tutkitaan laaja joukko oireettomia henkilöitä. Osalla seulontanäyte on positiivinen ja heidät ohjataan jatkotutkimuksiin. Jatkotutkimuksiin voi liittyä haitan riski (esim. sikiöseulonnassa istukkabiopsiaan liittyy keskenmenon riski) ja haitat eivät saa ylittää mahdollisia hyötyä. Jatkotutkimuksiin liittyy myös psykologinen stressi, joka väärien positiivisten kohdalla useimmiten aliarvioidaan. Psykologisesta stressistä johtuva haitta on hyvin yksilöllinen ja myös sen hoitamiseen tulee varautua.

Seulontaan osallistuminen on aina vapaaehtoista ja edellyttää tietoista suostumusta. Mitä harvinaisempi tauti ja vaativammat jatkotutkimukset sitä tärkeämpää on, että tieto seulonnasta ja mahdollisista jatkotutkimuksista on selkeää ja annetaan siten, että osallistujalla tai hänen edustajallaan on mahdollista saada lisätietoa.

Seulontaprosessiin usein kuuluu, että seulontanäyte otetaan yhdessä paikassa ja jatkotutkimukset tehdään toisessa paikassa. Joskus seulontatutkimukset on hankittu ostopalveluina, toisinaan ne tehdään saman organisaation sisällä. Oleellista on aina, että seulontaprosessiin osallistuva henkilökunta on koulutettu yhdenmukaisesti ja seulontaprosessi toteutuu näytteen otosta aina jatkotutkimuksista tiedottamiseen viipeettä ja osallistujan tiedon tarve huomioiden.

Seulontatyöryhmä arvioi toimintakautensa aikana useita seulontaohjelmia. Yhtenäiset arviointikriteerit auttoivat tunnistamaan seulontojen ongelmakohtia ja saatavissa olevan tiedon puutteita. Seulonta kohdistuu oireettomaan väestöön ja on tärkeää, että seulontaan liittyvät lievätkin haitat tunnistetaan ja otetaan huomioon sekä seulonnan vaikuttavuuden arvioinnissa että siitä tiedottamisessa.

Palko on saanut ensimmäiset seulontaohjelmat arvioitavikseen. Käynnissä on SCID (vastasyntyneiden vaikea immuunipuutos) taudin lisääminen olemassa olevaan veritäpläseulontaan ja uutena aihe-esityksenä on kouluikäisten skolioosiseulonta. Myös käynnissä olevan seulonnan laatua ja sen vaikutuksia on tärkeä systemaattisesti arvioida. Mahdolliset tunnistetut ongelmakohdat on tärkeä korjata, jotta seulontaohjelman laatu vastaa seulontakriteereiden edellytyksiä myös seulonnan vakiintuneen toiminnan aikana.

Ilona Autti-Rämö
Palkon pääsihteeri
Lastenneurologian dosentti, Helsingin yliopisto