On kiitosten aika

Julkaisuajankohta 18.6.2020 8.42
Kolumni

Palveluvalikoimaneuvoston toinen kolmivuotinen toimintakausi on päättynyt ja kolmas on käynnistymässä.

Palveluvalikoimaneuvoston toinen kolmivuotinen toimintakausi on päättynyt ja kolmas on käynnistymässä. Palko on vakiinnuttanut toimintansa ja selkeyttänyt toimintaprosessiaan, mikä näkyy niin suositusten määrän lisääntymisenä kuin suositusten kohteena olevien terveydenhuollon menetelmien aihepiirien laajentumisena. Toisen toimikautensa aikana Palko antoi 26 suositusta ja lisäksi kaksi suositusta on parhaillaan otakantaa.fi palvelussa kommentoitavissa. Vuonna 2017 asetettu tavoite 10-14 suositusta vuodessa on saavutettu. Tämän on mahdollistanut niin Palkon kuin sen jaostojen kliinisten asiantuntijoiden, menetelmäasiantuntijoiden sekä terveydenhuollon järjestämiseen perehtyneiden jäsenten sitoutuminen suositusten rakenteiden kehittämiseen ja niiden laatimiseen. Tälle isolle, yli 100 hengen moniosaajista koostuvalle ryhmälle annamme suuret kiitokset!

Palkon toiminta uusien, kalliiden sairaalalääkkeiden hallitun käyttöönoton tukemisessa on vakiintunut. Seuraavaksi edetään STM:n tiekartan mukaisesti myös kansallisen hintaneuvottelun kehittämistyössä, jotta vaikuttavaksi osoittautuvat lääkkeet ovat saatavissa käyttöön kohtuullisilla hinnoilla koko maassa, kaikille niitä tarvitseville potilaille. Tästä kiitämme lääkejaoston sitoutunutta työtä sekä yhteistyötyöverkostoamme, Fimeaa, FinCCHTA:ta, sairaala-apteekkiverkostoa sekä lääkkeiden hintalautakuntaa.

Palkon tehtävänä ei ole vain antaa yksittäisiä suosituksia, vaan myös arvioida nykyistä palveluvalikoimaa laajemmin. Seulontaohjelmien kansallisen ohjauksen ja laadunvalvonnan puutteet paljastuivat, kun Palko sai ensimmäisen seulontaohjelmaa koskevan aiheen käsiteltäväkseen. Se johti erilliseen selvitystyöhön ja kehittämisehdotuksiin, joiden ratkaiseminen etenee STM:n vastuulla. Palko toimii STM:n yhteydessä ja olemme kiitollisia STM:n eri yksiköiden kanssa rakennetusta yhteistyöstä vaikuttavan, turvallisen sekä eettisesti ja taloudellisesti kestävän terveydenhuollon palveluvalikoiman muodostamisessa.

Yhtenäisten kiireettömän hoidon perusteiden työryhmä siirsi selkäkirurgiaa koskevan kokonaisuuden Palkon tehtäväksi ja tämä suositustyö on tehnyt näkyväksi niin alueelliset erot kuin tutkimusnäytön vähyyden. Jo aikaisemmin ikääntymiseen liittyvän polvikuluman tähystysleikkausta koskevan suosituksen valmistelutyö osoitti, että kirurgiset toimenpiteet soveltuvat myös satunnaistettuun koeasetelmaan. Terveydenhuollossa tarvitaan lisää tutkimusnäyttöä kirurgisten toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Myös kansalliset potilastieto- ja laaturekisterit tulevat olemaan tärkeitä arkivaikuttavuuden ja haittojen tunnistamisen välineitä.

Kansanterveyden näkökulmasta keskeistä on sairauksien ehkäisy ja tunnetusti preventiivisten toimenpiteiden käyttöönotto on ollut Suomessa vähäistä. Palko otti laajan kokonaisuuden – elintapoihin liittyvän sekundaarisen prevention mahdollisuudet – työstettäväkseen. Jaostossa perehdyttiin erityisesti tunnistamaan ne osatekijät, jotka tekevät elintapaohjauksesta vaikuttavan. Tämä on vuorovaikutukseen ja henkilökohtaiseen elintapojen muutokseen sitoutumiseen perustuvan menetelmän vaikuttavuuden keskeinen perusta. Aihe oli laaja ja jaosto on sinnikkäästi tehnyt työtä aihekohtaisesti ja sen ensimmäinen suositus – tupakoinnin lopettamisen tukeminen - on valmistunut ja ravitsemusta sekä liikuntaa koskeva suositus on kohta otakantaa.fi-palvelussa kommentoitavana.

Koronaviruksen aiheuttama pandemia leimasi Palkon viimeisiä kuukausia. Elämän keskittyminen kotioloihin on lisännyt huonosta työergonomiasta, mutta myös muista tekijöistä johtuvia terveysongelmia. Selkäkivun biopsykososiaalisen kuntoutuksen kattava suositus auttaa palauttamaan työkykyä myös etätyön aikana. Elämän rajoittuminen kotioloihin on johtanut myös negatiivisiin, syrjäytymisen riskiä lisääviä elintapoihin erityisesti riippuvuuksia saralla. Korona-exit-strategiassa tarvitaan syrjäytymisen poluilta palaamista tukevia toimia, mihin juuri valmistunut alkoholiriippuvuuden hoitoa ja kuntoutusta koskeva suositus antaa hyvät välineet.

Tätä kirjoittaessani siirtyy Palkon kotisivuille laaja sukupuoliahdistuksen lääketieteellisiä hoitoja koskeva kolmen suosituksen kokonaisuus. Tässä suositusvalmistelussa tehtiin tiivistä yhteistyötä TAYS:n ja HUS:n sukupuoli-identiteetin variaatioihin liittyvän dysforian tutkimukseen ja hoitoon perehtyneiden poliklinikoiden moniammatillisten työryhmien kanssa. Lisäksi teetettiin erillinen laaja eettinen arviointi, joka tulee auttamaan eettisen arvioinnin sisällyttämistä myös muiden suositusten valmistelutyöhön.

Palkon suositukset ovat otakantaa.fi-palvelussa vapaasti kommentoitavana ennen suosituksen lopullista hyväksyntää. Olemme saaneet erittäin hyviä kommentteja, jotka ovat parantaneet suositusten sanoitusta sekä auttaneet täsmentämään niiden sisältöä. Meille on tärkeää, että otakantaa.fi-palvelu tulee aktiiviseen käyttöön. Kaikki voivat sitä kautta myötävaikuttaa siihen, että suositukset ovat selkeitä ja helposti käyttöönotettavissa. Kiitämme kaikkia suositusten kommentoijia antamistanne arvokkaista kommenteista!

Palkon sihteeristön puolesta

Ilona Autti-Rämö

Pääsihteeri