Hyppää sisältöön

Terveisiä Ruotsin 10. kansallisesta priorisointikonferenssista 20-21.11.2019

9.12.2019 15.13
Kolumni

Palkon sihteeristön edustajat osallistuivat marraskuussa Tukholmassa pidettyyn Ruotsin kymmenenteen kansalliseen priorisointikonferenssiin.

Ruotsin terveydenhuoltolain mukaiset priorisointiperiaatteet ovat (tärkeysjärjestyksessä): ihmisarvo, tarve-solidaarisuusperiaate (sillä kenellä on suurin tarve, on etusija hoitoon) ja kustannusvaikuttavuus. Linköpingin yliopiston Priorisointikeskus ylläpitää ja kehittää eettistä mallia, joka purkaa periaatteet pienempiin osiin, joita arvottamalla tehdään päätökset resurssienjaosta eri menetelmien kesken.

Konferenssissa keskeiseksi tunnistettu haaste oli, että toimivatko valtakunnalliset priorisointiperiaatteet enää ja miten mahdollistetaan yhtenäisempi hoidon saanti eri maakuntien välillä. Maakunnilla on itsenäinen oikeus päättää palveluista, mikä on johtanut eroihin maakuntien palveluvalikoimien välillä. Priorisointiperiaatteet ovat nostaneet kroonisten, vakavien tilojen resursoinnin etusijalle, mutta tämä halutaan nyt muuttaa ja parantaa ennaltaehkäiseviä toimia sekä koko väestön tasolla, että erityisesti korkean sairastumisriskin omaavien henkilöiden kohdalla.

Teknologian ja hoitojen kehittyminen on luonut uudenlaisia tarpeita, joihin vastaamisen mahdollisuudet on priorisoitava: kaikkea ei ole mahdollista kaikille antaa. Äänekkäimmät tuovat tarpeensa yleiseen tietoon, mutta terveydenhuollon järjestäjien on huolehdittava potilasryhmien välisestä yhdenvertaisuudesta. Myös Ruotsissa mielenterveyshäiriöihin liittyy negatiivinen leima ja he taistelevat perustason varhaisen hoidon saamisesta samalla kun syöpäpotilaat haluavat uusia, kalliita lääkkeitä.

Miten toimia, kun rahat eivät riitä kaikkeen? Priorisointisääntöjä tarvitaan, mutta ne olisi uudistettava vastaamaan nykytilannetta. Säännöt luodaan valtakunnan tasolla ja on pystyttävä luottamaan, että niiden toimeenpano ammattilaisten käytännön työssä on vastuullista. Ruotsissa tuetaan erittäin voimakkaasti priorisointikoulutusta ja kansallisten kriteereiden tulkintaa. Työryhmissä kävikin hyvin ilmi, miten helppoa eri ammattiryhmien oli keskustella hyvinkin vaikeista priorisointia edellyttävistä hoitovalinnoista.

Potilaiden rooli oli aiheena vähäinen, mutta tuotiin esille, että potilaat tai heitä edustavat järjestöt eivät voi asettaa hoidon saatavuudelle rajoja, vaan se on tehtävä kansallisesti ja yhdenvertaisesti eri potilasryhmien välillä. Konferenssissa pohdittiin myös digitaalisten palvelujen roolia: voivatko ne helpottaa palvelujen saantia entisestään heidän kohdalla, jotka jo nyt ovat paremmin palvelujen piirissä.

Miten taata resurssien parempi kohdentuminen? Yhteinen tavoite näyttää Ruotsissakin olevan väestötasolla paras terveyshyöty. Se edellyttää, että valitaan kustannusvaikuttavimmat hoidot, tunnistetaan tehokkaimmat, resursseja säästävät keinot ja poistetaan käytöstä vain vähäistä terveyshyötyä tuottavat menetelmät. Näidenkään toimien ei uskottu riittävän kustannusten hallintaan, vaan joudutaan tekemään vielä enemmän käytännön priorisointipäätöksiä. Ennaltaehkäisevän toiminnan rooli korostui useassa puheessa.

Tarveperusteinen resurssien jakaminen kuulostaa hyvältä, mutta on käytännössä haasteellinen. Se edellyttää, että tiedetään, mikä on se väestötason tarve, johon pitää vastata. Väestöllä on odotuksia, toiveita ja näkökulmia resurssien jaosta. Terveet painottavat eri asioita kuin sairaat.

Tulevaisuus ja robotisaatio oli aiheena vielä abstrakti, mutta varoitettiin uskosta, että robotisaatio voisi poistaa resurssivajeen. Tietyille robotiikka tuo aivan uudenlaista toiminnanvapautta (vapauttaa henkilökohtaisista avustajista), mutta kaikella on hintansa, eikä vaihtoehtoiskustannuksia tule unohtaa.

Konferessi osoitti, että priorisointikeskustelu on Ruotsissa arkipäivää ja sitä käydään kaikille tasoilla oikeilla termeillä puhuen. On toivottavaa, että myös Suomessa voitaisiin avoimesti keskustella priorisoinnin välttämättömyydestä ja luoda sille yhteiset periaatteet.

Ilona Autti-Rämö
Palkon pääsihteeri
Lastenneurologian dosentti, Helsingin yliopisto

Reima Palonen
Erityisasiantuntija
Oikeustieteen kandidaatti