Terveisiä Ruotsin 11. priorisointikongressista 20.-21.10.2021

26.10.2021 15.51
Kolumni

Palkon pääsihteeri Ilona Autti-Rämön terveiset Ruotsin 11. priorisointikongressista.

Ruotsin 11. priorisointikongressi aloitti teemasta Mihin rajat asetetaan. Paneelikeskustelussa tuli ilmi, että nykyiset maakunta- ja tautikohtaiset priorisointiperiaatteet eivät ole mahdollistaneet yhdenvertaista hoitoon pääsyä.  Kun COVID-19 -pandemian aiheuttamaa hoitovelkaa ja jonoja aletaan purkaa, ollaan tilanteessa, jossa tarvitaan kansallisia periaatteita horisontaalisen priorisoinnin eli sairausryhmien välisen yhdenvertaisuuden parantamiseksi.

Poliittisia tahoja edustavat paneelien jäsenet totesivat vastaavansa resursseista ja siitä, että terveydenhuollon organisaatio ja annettava hoito vastaavat väestön tarvetta.  Poliitikkojen tulee katsoa kokonaisuutta, ei yksittäisen taudin hoitoa. Tämä tarkoittaa, että varmistetaan hyvä ja yhdenvertainen hoito, resurssien järkevä, yhdenmukaisiin ehtoihin perustuva käyttö sekä riittävät taloudelliset ja osaamisen resurssit. Ongelmaksi tunnistettiin poliitikkojen substanssiosaamisen taso ja sen määrittäminen, millä tasolla päätökset ovat poliittisia ja milloin ne ovat puhtaasti lääketieteellisiä. 

Keskustelussa todettiin, että priorisointipäätöksen perusteiden tulee olla normatiivisia ja läpinäkyviä, kaikki niihin vaikuttaneet tekijät sekä valintojen perusteet tulee olla tarkistettavissa. Normatiivisessa päätöksenteossa kustannusvaikuttavuuden laskemisessa esitettiin huomioitavaksi ennalta sovituissa tilanteissa myös intervention mahdollinen vaikutus läheisten terveyteen ja elämänlaatuun, terveyshyöty nyt ja tulevaisuudessa sekä tiedon epävarmuus. Päätöksenteossa huomioidaan myös sairauden vaikeusaste, sillä terveydentilan muutoksella on suurempi merkitys vakavassa taudissa kuin lievässä.

Horisontaalinen priorisointi teemassa keskusteltiin eri sairauksien yhdenvertaisesta hoidon järjestämisestä koskien niin hoitohenkilökuntaresurssien, rahoituksen, hoitomenetelmien, infrastruktuurin, kriisivalmiuden kuin tutkimuksen priorisointia. Horisontaalisessa priorisointihaasteessa keskeiseksi nousivat vaihtoehtoiskustannusten tunnistaminen – mitä terveyshyötyä jää saavuttamatta ja mistä ollaan valmiita luopumaan. Tähän tematiikkaan liittyi myös siitä sopiminen, mitkä toimet vastuutetaan kansalaisen itsensä hoidettavaksi.
Valtion ohjausmahdollisuuksissa tunnistettiin huomattavia puutteita. Esitettiin, että valtion pitäisi ottaa päävastuu horisontaalisesti priorisoinnista, mutta laatia periaatteet keskeisten hoitovastuussa olevien tahojen ja potilaita edustavien kanssa. Ruotsissa on priorisointikeskustelua käyty pitkään ja paljon, mutta   päätösten ja toimeenpanon kannalta se ei ole tapahtunut oikealla tasolla. Todettiin, että valtion (eduskunta, hallitus, sosiaali- ja terveysministeriö) tulisikin ottaa vahvempi rooli, jotta keskustelusta päästäisiin toimintaan. 

Keskusteluissa tuotiin esille, että terveydenhuolto ei ole ainoa toimija, joka luo väestölle hyvinvointia. Horisontaalisessa priorisoinnissa onkin arvioitava kaikki muut tekijät, jotka mahdollistavat kansalaisten hyvinvoinnin eikä ”sokeasti” priorisoida vain terveydenhuollon sisällä. On myös huolehdittava siitä, että terveydenhuollon menetelmien ja prosessien vaikutuksia seurataan jatkuvasti, jotta vaikuttamattomia menetelmiä ja käytänteitä voidaan poistaa ja tehostaa. Tämä on myös uusien menetelmien käyttöönoton edellytys. Lisäksi henkilökunnan osaaminen pitää paitsi varmistaa myös hyödyntää optimaalisella tavalla. 

Tulevaisuuden priorisointihaasteisiin vastaamiseksi tarvitaan riittävää osaamista ja johtamista. Aina kun otetaan jotain uusia menetelmiä käyttöön pitää miettiä, mistä voidaan luopua. Myös tähän tarvitaan systemaattista johtamista kansallisella tasolla. Tarvitaan paljon tietoa ja uudenlaista kulttuuria, jotta terveydenhuollon sisällön ohjaus priorisointiperiaatteiden mukaisesti toteutuisi horisontaalisesti. Yksi tärkeäksi tunnistettu muutostarve on myös se, että ennaltaehkäisyn roolia pitää vahvistaa.

Ruotsissa on tunnistettu tärkeäksi, että väestö ymmärtää resurssien rajallisuuden.  Jotta terveydenhuollon resurssien ohjaus voi toimia avoimien periaatteiden mukaisesti, on periaatteiden oltava selkeät ja väestön hyväksymät.

Suomessa on tunnistettavissa samat ongelmat kuin naapurimaassa, mutta ratkaisukeinojen etsimisessä olemme valitettavasti jäljessä. Jotta terveydenhuolto pystyy vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin, tarvitaan paitsi yhteistä keskustelua myös käytännön toimia sekä lakien muutoksia, jotta niin hoitovelka kuin eri potilasryhmien välinen horisontaalinen yhdenvertaisuus voidaan tulevaisuudessa hallita johdetusti, avoimin ja perustelluin periaattein, kansalaisten hyväksymällä tavalla.  

Ilona Autti-Rämö
Palkon pääsihteeri
Lastenneurologian dosentti